< Takaisin

Tänään, kun sotauutiset vain paisuvat, kurjuus lisääntyy ja epävarmuudesta kirjoitetaan painavin otsikoin, minä kirjoitan vähän pelosta. Siitä voisi kirjoittaa pitkästi, ja jokaiseen lauseeseen lisätä ja lisätä asianhaaroja. Mutta kirjoitin sen mitä tänään sain kirjoitetuksi, toivoen että sinä joka kirjoitustani luet, saisit siitä jotain. 

 

"Pelko on elämänkaaren kannalta tietyllä tavalla perustavin tunne. Se liittyy itse elossa pysymiseen ja kuoleman mahdollisuuteen. Pelko syntyy, kun sikiöltä ja lapselta puuttuu perusturva, kun lasta ei ole toivottu eikä haluttu tai hänet on muuten hylätty. --- Biologiselta kannalta ja elossa pysymisen kannalta peloista syvin on kuoleman pelko. Se ei kuitenkaan ole inhimilliseltä kannalta suurin pelkomme. Niin lapsilla kuin aikuisilla suurin pelkomme tunneprosessin kannalta on hylätyksi tulemisen pelko. Tunne hylätyksi tulemisesta on voinut jopa ajaa itsemurhaan tai sen yritykseen. Tällaiset hylätyksi tulemisen pelot voivat nekin tulla jo perimästä."(Antti Pietiäinen)

 

Aito pelko on hyvä asia. Se suojelee meitä, auttaa ymmärtämään jos joku ei ole meille hyväksi, mutta ei estä meitä elämästä rohkeasti omien arvojemme mukaista elämää. On hyvä kuunnella pelkoaan, antaa sen tuntua. Yrittääkö se viestittää jotakin?

 

Omat pelkoni ovat usein estäneet tekemästä jotain, osallistumasta sosiaalisiin tilanteisiin,tai lupautumaan johonkin uuteen juttuun, vaikkapa oman alani asiantuntijana esiintymiseen tai uudesta asiasta vastuun kantamiseen. Jopa läheisyyttä olen pelännyt. Lapsena ja nuorena kuitenkin olin usein ensimmäisenä hyppäämässä korkealta, kiipeämässä, ja menossa vaarallisiin tilanteisiin ja järjestämässä kivoja retkiä jne. Omien elämän kokemusten ja lasten myötä elämääni on hiipinyt turvallisuushakuisuus, jolla alitajuisestikin yritän pitää perheeni turvassa ja suojeltuna. Tämä voi johtaa siihen että elämästä katoaa hajut ja maut, ja että en uskalla enää tehdä omia ratkaisuja enkä kannusta siihen lapsianikaan. Omat pelot siirtyvät lapsille niin kauan kuin kiellän tunteet tai yritän niitä mitätöidä. Omat lapset ovat kyllä myöskin mahtavia peilejä! Toisinaan totuuksia voi olla raskasta kuunnella. Pelolla voi myös hallita. Uhkaileminen ja kiristäminen ovat kasvatuskeinoja joita jatkamme sukupolvelta toiselle, koska pelkäämme ja emme osaa muuten toimia - kunnes silmämme avautuvat, ja päätämme toimia toisin. 

 

Voin rakentaa vaikka minkälaisia turvasysteemejä ympärilleni, ja läheisteni ympärille, kehittää jos jonkinlaisia välttelystrategioita, mutta saan huomata että pelko vain lisääntyy, vahvistuu. Tämä turvallisuushakuisuus voi johtaa yhteiskunnissakin liikaholhoamiseen, ihmisoikeuksien polkemiseen yleisen turvallisuuden nimissä, ja yksilön passiivisuuden ja auktoriteettien vallan lisäämiseen erilaisten rajoitusten ja ylhäältä päin tulevien määräysten ja kontrolloinnin vaikutuksella. Pelkoa on lähivuosina suorastaan ruokittu uutisissa ja ennusteissa ja monissa kohtaamisissakin. Kuka siitä hyötyy?

 

Jos tulevaisuuden suunnitelmia hallitsee pelko, ei voi nähdä tulevaisuutta haluttavana, elämisen arvoisena. Tilalle tulee toivottomuus ja ahdistus. Vastuu on jokaisella aikuisella. Kun minä jaksan, voin olla tuomassa turvaa. Toisena hetkenä voin itse sitä tarvita. Toivo, ja elämän monenlaiset mahdollisuudet on tuotava vahvemmin esille. 

 

On myös heitä jotka uhmaavat pelkojaan ja seisovat rotkojen reunamilla, tai ajavat tuhoisaa vauhtia moottoripyörällä, liikkuvat paikoissa missä ei ole turvallista kulkea, koettelevat rajojaan ja etsivät ääriään missä milloinkin. He yrittävät näin hallita pelkojaan ja turruttaa tunteitaan.

 

"Järki-ihmisen antipelot, kuten epäonnistumisen, erehtymisen, hallitsemattomuuden, naurunalaiseksi joutumisen, paljastumisen pelot, aiheuttavat hänelle jatkuvasti patoutettuina erilaisia tunnereaktioita. Niitä voi olla ahdistuneisuus, jatkuva huolehtiminen, varuillaanolo, yksinolemisen vaikeus, herkkäunisuus, hermostuneisuus ja patologisina paniikki, fobiat, pakko-oireiset häiriöt ja lopulta uupuminen, kun jatkuva yritys hallita pelkoa vie kaikki voimat." (Antti Pietiäinen)  Antipelolla tarkoitetaan tässä pelkojen kieltämisen tilaa ja toimintamallia.

 

Kun tulevaisuus on jokatapauksessa epävarmaa kaikille meille riippumatta asemastamme, asuinpaikastamme tai terveydentilastamme, ainoa keino löytää elämän ilo ja voima on kohdata omat pelkonsa ja niiden juurisyyt. Niin kuin muutkin tunteet, pelkokin, kohdataan kiirehtimättä, pakottamatta. Pelkojen takana voi olla jotain, jota ei sanoilla voi selittää. Riittää että ymmärtää, tuntee ja hyväksyy. 

 

Mitä pelkäät? Mistä pelkosi on lähtöisin? Miksi pelkäät? Mietitkö miksi toimit toistuvasti niin kuin toimit, vaikka ehkä jo haluaisit toisin? Onko toimintasi takana piilottelemassa pelkoa, onko siellä pelkoa jota et halua itsellesi ehkä edes tunnustaa? Mitä kaipaat juuri nyt kun kovasti pelkäät?

 

Kun varaat ajan hoitooni, olet ylittänyt joitakin pelkojasi. Ehkä pelkäät kosketusta, ehkä pelkäät sanoja, ehkä kipeitä muistoja, itkua, paljastumista, hylkäämistä, liian voimakkaita tunteita - vihan purkautumista, syyllisyyden musertavaa voimaa, häpeää, jotain mitä olet piilottanut itsessäsi tietoisesti tai tiedostamatta, perheesi ja sukusi kohtaloiden, valintojen sekä tapahtumien esille nousemista.

 

Pelko estää meitä kokemasta ja tuntemasta. Siksi, päätäthän olla niin rohkea että et enää suostu sen alle alistumaan. Mitään ei tapahdu ilman tahtoasi. Yhdessä voimme etsiä pelkojen aihettajan, ehkä sukupolvelta toiselle siirtyvän pelon alkulähteen. Olen vierelläsi kun kohtaat pelkosi, tunnet pelkosi, ja vapaudut pelkosi vallasta. Kehoa hoidetaan rauhassa, kiirehtimättä ja pakottamatta. Olet turvassa. Kehoa vapautetaan niistä taakoista joita ei enää tarvitse kantaa ja niistä tunnelukoista jotka tukkivat elämän virtaavan voiman kehossamme. Kerros kerrokselta, askel askeleelta, tässä hetkessä.

 

Oletko huomioinut miten kehosi toimii kun pelkäät? Sydän tykyttää, pidätät ehkä hengitystäsi, kädet ovat kylmänhikiset, jähmetyt, hyökkäät tai lähdet karkuun. Joskus keho varoittaa aiheellisesti vaarasta ja suojelee meitä. Saatamme ohittaa tai vaimentaa kehon viestin, ehkä tottumuksesta, ehkä opittuna. Jatkuva pelkotila aiheuttaa elimistölle kuormitusta. Elimistömme ei enää tunnista milloin vaara on oikeasti jo ohi, jolloin jatkuva varuillaan olo aiheuttaa keholle stressiä, ja kuormittaa mm.lisämunuaista. Keho yrittää pysäyttää meitä, ohjata meitä sille metsäpolulle tai rantakalliolle auringonlaskua ihailemaan, tai turvallisen ihmisen läheisyyteen.

 

Jokaisella ihmisellä on oma arvokas elämä elettävänään. Uskallatko elää ja tuntea? Olethan niin arvokas itsellesikin että haluat elää ja hengittää niin vapaasti kuin se on mahdollista!

 

"Antitunnereaktioista voi vapautua ja niiden aiheuttamista sairauksista parantua. Niin pahaa tilaa ei ole, ettei siitä olisi mahdollista lähteä kohtaamaan tunteita uudelleen. Tämä edellyttää tunteisiin perustuvan pelon voittamista, nöyrtymistä ja anteeksiantoa. --- On vain uskallettava luottaa aitoihin tunteisiinsa, nöyrtymiseen ja anteeksiantoon, niin prosessointiin tarvittava voima ja sitkeys löytyy." (Antti Pietiäinen)

 

Tuntemalla pelkosi, voit tuntea turvaa <3

 

Kirjoituksessa olevat sitaatit ovat Antti Pietiäisen kirjasta Tunne, antitunne, perimä / Johdanto tunteiden dynamiikkaan. Olen suorittanut Antti Pietiäisen kehittämän diplomi tunnevyöhyketerapeutin tutkinnon, valmistuin Kairon instituutista joulukuussa 2019. Opintoihin kuuluu olennaisena osana oma tunnetyöskentely, oma prosessi. Jos en pysty kohtaamaan omia tunteitani, historiaani, perimää, jos en pysty ottamaan vastuuta itsestäni, en pysty olemaan vierellä kulkija, tunnevyöhyketerapeutti. Terapeuttinakin olen silti ihminen; tunteva, kokeva, kokeileva ja erehtyvä. Ja aina matkalla, oppimassa.